Kiitoksia Susanna Rahkamolle pyynnöstä kirjoittaa blogia. Tämä on toinen kerta, kun naputtelen tekstiä tänne. Edellinen kerta oli keväällä 2009, jolloin pinnalla oli valkovenäläisten kollegoideni epäselvyyksien setviminen Pekingin olympialaisissa. Ja nyt kun tätä kirjoitan, niin kenestäkös puhutaan jälleen? Aivan, samoista tyypeistä ja heidän edesottamuksistaan vuoden 2005 Helsingin MM-kisoissa.

Maailman Antidopingtoimisto WADA teki aikoinaan päätöksen, että tiettyjä dopingtestinäytteitä säilötään pakastimessa kahdeksan vuotta testaamisen jälkeen. Tämä tulee viemään koko dopingin vastaisen taistelun uudelle tasolle, mitä ei välttämättä edes tajuttu säännöstä päätettäessä. Testausmenetelmien kehittyminen tekee mahdolliseksi tarkemman seulan ja sellaisia douppareita jää kiinni, jotka läpäisivät testit ensimmäisellä kerralla. Jo nyt on käynyt selville, että mitaleja tulee menemään uudelleen jakoon. Vaikuttaa vahvasti myös siltä, että allekirjoittaneellekin olisi tyrkyllä jälkikäteen ainakin Helsingin MM-kisojen pronssi. Tästä voi hyvinkin muodostua sellainen pelote, että yrittäjien määrä pienenee huomattavasti. Kuka haluaa pilata elämänsä kahdeksaksi vuodeksi tietäen, että uusintatestissä voi jäädä kiinni ja saada vahingonkorvausvaateet päälle? Toivottavasti pelotteesta muodostuu niin voimakas, että mitalit saadaan jatkossa heti oikeille omistajilleen.

Prosessi on kuitenkin alussa, ja veikkaan, että monta raastupaa nähdään vielä ennen asian ratkeamista. Itselleen on kuitenkin hyvä muistutella, että urheilijana pystyn asialle tekemään enää kovin vähän. Kisat on käyty jo ajat sitten, ja nyt on urheilun viranomaisten tehtävä selvitellä tapaus loppuun. Asialla on siis turha stressata, ja paljon tärkeämpää on pohtia taktiikoita ensi kesän kisoihin. Mikäli se mitali minulle postilaatikkoon kolahtaa, nostan sen hyllylle, eikä sieltä sitä enää kukaan tule pois ottamaan.

Moni on kysynyt minulta, tuntuuko se miltään saada mitali vasta vuosikaudet kisojen jälkeen. Totta kai minua harmittaa, etten saanut kokea sitä mitä Evilän Tommi pituushypyn palkintojenjaossa, eli saada mitali kaulaan täyden Olympiastadionin pauhatessa. Tai saada vuotta myöhemmin kuunnella Maamme-laulua Göteborgissa Euroopan-mestarina. Mutta jos vaihtoehtoina ovat, että saan mitalin kahdeksan vuotta myöhässä tai en saa mitalia ollenkaan, niin vastaus on aika helppo. Mieltä lämmittää varmasti, kun katselee mitalin kimallusta lasivitriinissä. Siinä on hyvä muistella lukuisia harjoituksia, joissa työt tuonkin palkinnon eteen on tehty. Samalla saattaa havahtua siihen, että taitaa se matka olla kuitenkin tärkeämpi kuin vain muutamalle harvalle lopussa suotu palkinto.

Olli-Pekka Karjalainen
moukarinheittäjä

Olli-Pekka Karjalainen haastaa Viestikapula-blogin seuraavaksi kirjoittajaksi salibandyn suomenmestarijoukkueen Seinäjoen peliveljien päävalmentajan Tommy Koposen.