Olipa yllättävä ja kiva haaste saada opetusministeri Jukka Gustafssonilta viestikapula käteen ja kirjoittaa blogi puhtaasta urheilusta ja reilusta pelistä. Saatesanoina oli muistutus yhteisten pelisääntöjen merkityksestä myös talouselämässä, mikä onkin hyvä huomautus juuri näin talouskriisin keskellä.

Meille ekonomisteille toimiva kilpailu on markkinatalouden perusta ja hyvinvoinnin lähde, mutta tämäkin kilpailu tarvitsee omat sääntönsä, valvojansa ja tuomarinsa. Maksamme nyt kovaa hintaa siitä, että rahoitusmarkkinoilla luotettiin liikaa siihen näkymättömään käteen, jonka piti huolehtia tehokkaasta kilpailusta. Ehkä se käsi on näkymätön juuri siitä syystä, että sitä ei ole olemassa. Kilpailulla pitää aina olla säännöt sekä rajat, eivätkä ne synny itsestään.

Taloudessa puutteellinen markkinoiden sääntely johti liialliseen riskinottoon, ylivelkaantumiseen ja kuplatalouksiin. Erityisesti Etelä-Euroopan maissa halpa velkaraha oli se doping, joka siivitti tuloskuntoa muutaman vuoden. Nyt se on viemässä näiden maiden maineen, kunnian ja kilpailukyvyn moneksi vuodeksi. Myös sivulliset kärsivät, kun epäilyksen varjo lankeaa myös asiansa hyvin hoitaneiden maiden ylle, ja laskua maksetaan yhdessä.

Opetukset talouden pelikentiltä ovat siirrettävissä urheiluun, missä sitoutuminen yhteisiin pelisääntöihin ja reiluun peliin on välttämätöntä myös koko lajin kannalta. Kielletyt aineet ovat näin yhteisen intressin asia, sillä väärinkäytöksistä kärsivät yleensä myös syyttömät. Valitettavasti pelisääntöjen rakentajilla, niin rahoitusmarkkinoilla kuin urheilussa, ovat aina vastassaan myös porsaanreikiä taitavasti hakevat häikäilemättömät pelurit.

Urheilulla on monet kasvot. Toisaalta se on elämää suurempaa monille suomalaisille, miltei pyhää ja arjen yläpuolella.  Kuitenkin urheilun ympyrät ovat osa yhteiskuntaa ja ajan henkeä. Reilu meininki urheilun pelikentillä (tai sen puute) nivoutuu myös siihen, mitä tapahtuu areenojen ulkopuolella.

Meillä on keskimäärin enemmän rahaa ja vapaa-aikaa kuin ennen, ja tämä on urheilun kannalta pääosin positiivinen asia. Yhtäältä se näkyy urheiluviihteen kasvavana kysyntänä, ja aikaamme kuuluu taloudellisten intressien kasvu urheilussa, jos kohta lajien väliset erot ovat suuret ja pikemmin kasvavat kuin supistuvat.

Ekonomistisilmin on ilmeistä, että tällä on yhteys myös urheilun epäterveisiin piirteisiin. Siellä missä raha liikkuu ja käy pyydykseen, siellä raha myös vaikuttaa valintoihin. Se vaikuttaa niin sponsorien ja mainostajien kuin tietysti myös urheilijoiden omiin valintoihin. Kaikki tämä ei ole pahasta, mutta varmaan on hyvä tunnistaa talouden merkitys myös antidopingtoiminnassa. Kaikkea ei pidä pelkistää taloudellisiksi kysymyksiksi, mutta naiivikaan ei pidä olla. Mahdollisuudet suuriin taloudellisiin hyötyihin ruokkivat myös houkutusta reilun pelin sääntöjen rikkomuksiin. Vastapainona pitää tällöin olla myös suurempi riski jäädä kiinni näistä rikkomuksista ja riittävät sanktiot, kun yhteisiä pelisääntöjä ei ole noudatettu.

Itselleni läheisimmät lajit ovat suunnistus ja salibandy. Edellistä harrastin nuorena kilpailumielessä ja nykyään iltarasteilla. Salibandya seuraan katsomon puolelta, sillä lajin tempo on mukavan nopeaa ja tilanteet vaihtelevat sen mukaisesti. Kansainvälinen menestys ei sekään ole pahitteeksi. Lempilajeissani eivät suuret rahat liiku. Ne ovat varsin puhtoisia ja yhteistä niille on myös se, ettei niissä tarvita kalliita varusteita. Salibandyn suosion on kasvanut nopeasti, ja siitä onkin tullut varsinainen kansan laji. Asun Helsingissä Tapanilassa ja kannatan tietysti Tapanilan Erää. Kotikulmilla on kivan näköistä, kun vastaan tulee aina säbäjunnuja mailakassit heiluen. Kotiseurani tekee hienoa työtä niin edustusjoukkueissa kuin junioritasolla.  Sen vuoksi ojennan viestikapulan Tapanilan Erän salibandyn valmennuspäällikkö Joonas Naavalle. Hän voisi kertoa esimerkiksi siitä, miten menestyvässä joukkuelajissa ja seurassa urheilijaksi kasvetaan ja kasvatetaan.

Seija Ilmakunnas
Johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos